Kuinka päädyin valokuvaajaksi?
1990 – 2013
Olen pienestä pitäen haaveillut työskenteleväni luovalla alalla ja piirtänyt paljon. Innostuin kuitenkin valokuvauksesta ammattikorkeakoulun opintojen aikana (Kuvataiteilija 2013) ja päädyin freelanceriksi Helsinkiin, jossa tein toimeksiantoja muun muassa mallitoimistolle tehden portfoliokuvauksia.
2013 – 2018
Valmistumisen jälkeen muutiin Alankomaihin ja työskentelin tuotevalokuvaajana kansainvälisessä yrityksessä. Vastuullani oli myös taidekuvaus, studion koordinointi ja sekä valokuvaajien kouluttaminen. Tein potretti- ja tapahtumakuvauksia tämän ohella.
2019 – nykyinen
Pakkasin tavarani ja lähdin matkustamaan ympäri Aasiaa ja Australiaa. Päätös oli yksi elämäni parhaimpia, sillä näin ja koin paljon upeita asioita. Matkan aikana havahduin siihen, että kuinka paljon kaipasin takaisin Suomeen.
Kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen muutin Jyväskylään ja aloin työskennellä valokuvaaja freelancerina sekä osa-aikaisena työntekijänä mainostoimistossa Family Creatives Oy.
Teen laajasti erilaisia kuvauksia tuotekuvista potretteihin ja kiinteistöihin sekä kuvaan erilaisia tapahtumia. Olen avoin yhteistyölle ja uusille projekteille.
